|
Celine Dion – enkeli äänessä?
Eräs maailman valovoimaisimmasta laulajista on tulossa Suomeen konsertoimaan 9.6.2008. Celine Dionin konsertin lippujen hinnat ovat herättäneet huomiota, lippu maksaa vähintään 109 euroa ja parhaimmista paikoista saa pulittaa 199 euroa. Lady siis tietää arvonsa rahassa mitattuna. Laulaja tietää olevansa alansa huipulla kun voi tehdä konserttikiertueen, joka ulottuu kaikkiin maanosiin ja 100 kaupunkiin.
Kanadassa syntynyt Celine Dion on ulkoisesti vaalea, pitkä, hyvin laiha – joku voisi sanoa anorektisen hoikka. Volyymia tästä jäntevästä kehosta lähtee taas hämmästyttävän paljon. Dion on kotoisin suurperheestä, lapsia oli kaikkiaan 14, Celine oli pahnan pohjimmainen ja koti oli köyhä ja ranskankielinen. Jos joku luulee yhä että laulamiseen voi noin vain ryhtyä, hän on useimmiten väärässä. Celine lauloi musikaalisessa perheessä jo 5-vuotiaana ja 12-vuotiaana hän sävelsi laulun, joka sai musiikkipiirit kiinnostumaan hänestä. Ura lähti käyntiin melko hyvin, 19-vuotiaana hän levytti kappaleita, jotka menestyivät hyvin ranskaa puhuvassa Kanadan osissa ja oli mukana Euroviisuissa 1988 edustaen Sveitsiä. Voittamalla hän saavutti jo jalansijan Euroopassa. Sen jälkeen laulajattaren tie on ollut enemmän tai vähemmän kultalaatoilla päällystettyä; levyjä myydään satoja tuhansia, hänellä on lisäksi omia parfyymejä, ravintoloita ja onpa oma lehtikin.
Laulajattaren kartalla on joitakin ilmeisiä kuvioita, jotka kertovat alkuperäisistä lahjoista. Sellainen on Merkuriuksen ja Venuksen konjunktio Kaloissa. Se usein viittaa yleistaiteelliseen lahjakkuuteen, josta voi sopivalla koulutuksella, kasvatuksella ja varhaisilla vaikutteilla saada irti niin musiikkia, kuvataidetta kuin kirjallisuuttakin. Merkurius/Venus on vastakkain Plutoon, ja Dion on tunnettu intensiivisistä laulujensa tulkinnoista. Niissä on paljon dramaattista voimaa ja paatosta. Jotkut ilkeät tietysti sanovat että niissä on sovinnaista sentimentaalisuutta. Tunteet hersyvät Celineltä joskus avoimesti kuten silloin kun hän julkisesti arvosteli presidentti Bushin toimenpiteitä hirmumyrsky Katrinan runneltua New Orleansin kaupungin. Kyyneleet irtoavat herkästi laulajattaren päästyä tärkeisiin aiheisiin.
Ja Aurinko on Oinaassa antaa energiaa ja myös laulajattaren fysiikka näyttää vastaavan hyvin perinteisiä kuvauksia Oinaasta, jäntevä, kyömynenäinen, kiharatukkainen. Oinaasta irtoaa aina suuri energialataus, on fyysistä ja henkistä energiaa, yritteliäisyyttä, uskoa ja luottamusta omiin kykyihin. Ja puolenpäivän ihmisenä, hänen Aurinkonsa loistaa kartan korkeimmalta kohdalta, läheltä keskitaivasta. Mutta hauskasti on kosmos sekoittanut hänen muut kuvionsa: uusikuu on vielä tuore, Kuukin on Oinaan lopussa, mutta sen ja auringon välissä on vakava Saturnus. Saturnus tuo uudenkuun spontaaniin symboliikkaan järkeä ja itsekontrollia. Muuten hän voisi olla todellinen hillitön supertähti, megalomaaninen kaikki-tänne-heti –tyyppinen puolijumalatar ja diiva. Huomaa myös miten planeettojen pääjoukko pyörii MC:n ympäryshuoneissa 9. ja 10.huoneessa, julkisuuden kannalta tärkeimmissä huoneissa.
Ja mikäpä merkki nousee ja antaa persoonallisen käyttäytymisen kuviot? No Leijona tietysti, vieläpä Leijonan alkuasteet, joissa merkin voima on vielä hyvin alkuvoimainen, tuore ja pidäkkeetön. Ulkoinen persoona hakee dramatiikkaa, tilaa ja suosiota itselleen voidakseen tuntea olevansa hengissä. Minän loisto on Leijonan-nousun perustarve, ja Celinelle se onnistuu luontevasti esiintymälle valtaville yleisömäärille ympäri maailmaa - myös piskuisessa Suomessa ensi kesäkuussa.
Ja niille, jotka ihmettelevät suosion materiaalisia mittasuhteita, tarjoaa Jupiter 2.huoneessa vastauksia. Jupiter 2.huoneessa on periaatteessa yksi parhaita osoittamaan aineellisen elämän runsautta ja mukavuutta. Ja Jupiterilla on pehmeä kolmio Kuuhun, joka osoittaa sosiaalista menestystä, sen tuomaa vaurautta ja toisaalta myös anteliaisuutta. Jupiterilla on myös tarkka neliö Neptunukseen, joka usein tuntuu viittaavaan hämmentävään rikkauteen – mitä tällä kaikella oikein pitäisi tehdä?
|