KLIKKAA JA LUE OMA KUUKAUSIHOROSKOOPPISI!

OinasHärkäKaksosetRapuLeijonaNeitsytVaakaSkorpioniJousimiesKaurisVesimiesKalat

MILTÄ NÄYTTÄÄ VUOSI 2011 ASTROLOGISESTI?

YLEISTÄ

Vuosi 2012

Helmikuun yleisnäkymä
Marsin peräytymisjakso jatkuu helmikuussakin ja vaikka tekemisen meininki olisi kova, niin kaikenlaiset kausilentsut pistävät kapuloita rattaisiin. Toraa tulee helposti pikkuasioista ja kun helmikuussa on runsaasti Venuksen tekemiä transiitteja, niin rakkaus voi joutua koetukselle. Yleisesti ottaen kuukautta voisi luonnehtia Venuksen ja Neptunuksen ajaksi ja jonkinlaista hurmoshenkisyyttäkin voi olla ilmassa, jota sitten peräytyvän Marsin kourissa kärvistelevät ihmiset arvostelevat jyrkästi. Keskitalvi on harvoin romantiikan kukoistusaikaa, mutta yksi jos toinenkin voi huomata olevansa rakastunut. Kohde voi olla arjessä kohdattu ihminen tai valkokankaan elokuvatähti, mutta pääasia on, että tunteet virtaavat vuolaana.

Suomi saa helmikuussa uuden presidentin hyvinkin neptunisissa tunnelmissa, koskapa Neptunus siirtyy 3. helmikuuta omaan hallitsijamerkkiinsä Kaloihin. Ehkä tämä ingressi pistää kansan massoina liikkeelle, vaikka itse vaalipäivänä, 5.2. on eläinradalla melko hiljaista. Aurinko siirtyy tänä vuonna Vesimiehestä Kaloihin 19.2.

Aurinkomerkit vuositasolla

Oinas 21.3. - 21.4.
Maaliskuun Oinailla on vuonna 2012 turbovaihde päällä, elämä menee uusiksi siihen malliin, että hitaampia heikottaa. Kesällä ja syksyllä maaliskuun lopussa syntyneillä Oinailla on ehkä pakottaviakin syitä uudistaa itseään ja ympäristöään ja stressitasot nousevat korkealle näinä aikoina. Huhtikuun puolivälin Oinaat taas tasapainottelevat enimmäkseen työn ja ihmissuhteiden välillä lokakuulle asti. Oinaan on joskus vaikea löytää tasapainoa eri elämänalueiden välille ja omistautuessaan liikaa yhdelle asialle, monet muut asiat jäävät retuperälle. Oinaat pitävät itseään oikeudenmukaisina, mutta nyt he joutuvat testaamaan sen, kuinka puolueettoman objektiivisia ja tasapuolisia he pystyvät olemaan tiukan paikan tullen. Nyt ei valita puolia, vaan ollaan uskollisia sille, että oikeus tapahtuu.

Ihmissuhteissa maalis-Oinaat voivat tehdä rämäpäisiä ja äkkinäisiä ratkaisuja, mutta huhti-Oinaat päättävät pitkän katselun jälkeen, voisiko seuraava askel sitoutuneempaan suuntaan olla hyväksi. Jos ei, toimimattomista suhteista luovutaan niin ikään pitkän harkinnan jälkeen.

Kesäkuussa Kaksosiin siirtyvä Jupiter antaa mukavasti uusia mahdollisuuksia Oinaillekin, vaikkakin vaikutus ei välttämättä nouse kovin suureksi. Kesälomareissuilla lienee kuitenkin paljon välietappeja ja matkan varrella tulee tavattua niin vanhoja ystäviä kuin solmittua uusia tuttavuuksia. Rakkauden kannalta helmikuu on Oinaille miellyttävin.

Härkä 21.4. - 22.5.
Härän vuosi jatkuu melkoisen suosiollisissa merkeissä aina kesäkuulle 2012 asti, jolloin kannattaa takoa rautaa niin kauan kuin se on kuumaa. Härät tekevät paljon suunnitelmia opintojensa, työnsä, raha-asioidensa ja sosiaalisen verkostonsa suhteen matkasuunnitelmista puhumattakaan. Huhtikuun lopun Härät ottavat vuonna 2012 hyvinkin mittavia projekteja harteilleen, mutta rahkeet riittävät hyvin niiden läpiviemiseen, vaikka välillä usko saattaisi loppuakin. Sinkku-Härillä on rakkauden löytymisen suhteen eniten toivoa maaliskuussa, joka voi muutenkin muodostua erittäin antoisaksi ja hauskaksi kuukaudeksi Härälle. Sopiva ajankohta vaikkapa perhejuhlalle! Näitä aikoja on mukava muistella kaiholla muutaman vuoden päästä. Keväällä Härkäkin saattaa huomata lempifarkkujensa kiristävän ja hän on tänä aikana motivoitunein aloittamaan jonkinlaista terveyskuuria. Alkuun pääseminen voi olla yllättävänkin vaikeaa, mutta jos Härkä pääsee alkukankeudesta, niin kuntokuuri tuottaa kyllä tulostakin. Lokakuulta lähtien erityisesti huhti-Härät ovat monenlaisten paineiden alla ja harteiden kantavuus joutuu koetukselle. Samanaikaisesti stressiä aiheuttavat niin työ, raha ja seksielämä, mitkä rasittavat terveyttä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Härkä muistaa yleensä levon ja laiskottelun jalon taidon, mutta ehkä niiden tärkeyttä on nyt syytä alleviivata, jotta loppuvuoden stressitasot pysyisivät kohtuullisina.

Marraskuulla n. 11.-13.5 syntyneet Härät saattavat kokea elämänsä yllätyksen.

Kaksoset 22.5. - 22.6.
Alkuvuodesta Kaksoset ovat työlleen omistautuneita ja mitä enemmän Kaksonen tekee, sitä enemmän töitä näyttää siunaantuvan. Perheelliset tai parisuhteessa elävät Kaksoset hoitavat niin ikään ihmissuhteitaan vastuuntuntoisesti, vaikka suuret tunteet eivät nyt sen kummemmin roihuakaan, poikkeuksena on kuitenkin mainittava toukokuun Kaksoset, joiden elämä on hyvinkin yllättävää vuonna 2012 myös rakkaudessa. Kevättalvella kannattaisi ottaa kunnon stressiloma, jotta vastustuskyky pysyisi hyvänä. Vastustuskyky on nyt tarpeen, keväällä kun on luultavasti ärhäkkä flunssa-aalto liikkeellä. Muutenkin kevättalvella kaikki vähäpätöisemmätkin asiat ottavat päähän, mikä on hyvä syy ottaa välillä vähän rennommin.

Rakkauden planeetta Venus siirtyy Kaksosiin huhtikuussa ja siirtyy Rapuun vasta elokuussa peräytymisjaksonsa takia. Touko-kesäkuulle osuu monia mielenkiintoisia ja harvinaisiakin planeettakuvioita, jotka koskevat kaikista merkeistä eniten juuri Kaksosia. Toisaalta kesäkuusta lähtien Kaksosilla alkaa todellinen mahdollisuuksien vuosi, mutta nyt arvioidaan uudelleen myös ihmissuhteita, arvomaailmaa ja ehkä raha-asioitakin. Kaksoset voivat kokea suorastaan kohtalonomaisia käänteitä kesäkuun aikana, jotka muuttavat elämää nopeastikin.

Kaksosiin kesäkuussa siirtyvä Jupiter antaa vuodeksi tämän merkin edustajille hyvät mahdollisuudet toteuttaa itseään onnistuneesti. Tämän vuoden puolella paras tuuri on ennen 8.6. syntyneillä Kaksosilla. Kaikilla kirjoittavilla Kaksosilla on esim. hyvät mahdollisuudet saada tuotoksensa julkaistua! Myös unelmien opiskelu- tai työpaikka voi löytyä, joku saa opintonsa päätökseen vuonna 2012. Todennäköisesti myös pitkäaikainen haave ulkomaanmatkasta toteutetaan. Kaksoset vaihtavat todennäköisesti myös kulkuneuvoa vuoden 2012-13 aikana, erityisesti moottoripyörät ovat hankintalistalla. Kovin meno on toukokuun Kaksosilla, joita voisi luonnehtia nyt vaikkapa vieriviksi kiviksi, jotka eivät koskaa sammaloidu. Nämä Kaksoset elävät kriittisiä hetkiä heinäkuussa ja marras-joulukuussa, jolloin heidän yhteiskunnallinen asemansa voi selkästi muuttua parempaan tai huonompaan suuntaan.

Rapu 22.6. - 22.7.
Alkuvuodesta Rapu on hyvinkin touhukas alkuvuodesta, oikea kätevän emännän tai isännän perikuva. Olipa Rapu ammatillisesti millä alalla tahansa, hänellä on nyt tarve tuottaa käsillään jotakin konkreettista ja näkyvää. Siksipä hän viihtyy rakennusprojektien, käsitöiden, ruokareseptien ja puutarhatöiden parissa erityisesti keväämmällä. Kesäkuun lopulla syntyneet Ravut ottavat kesän ja syksyn aikana hyvinkin suuria hankkeita hoidettavakseen, jotka voivat pitkässä juoksussa osoittautua ylimitoitetuiksi, erityisesti kun elämä saattaa yllättää muutenkin.

Kesäkuun ja lokakuun välinen aika on Ravulle aikaisempaa tasaisempi jakso ja rakkauskin kukoistaa elokuulla tasaisella lämmöllä. Tämä aika suosii erityisesti jo vakiintuneiden Rapujen parisuhteita, joskin heinäkuun puolivälin tienoilla syntyneet Ravut joutuvat miettimään, onko heidän suhteillaan tulevaisuutta. Vahvalla pohjalla olevat suhteet sinetöidään esim. avioliiton siitein, heppoiset suhteet kaatuvat. Lokakuusta lähtien kesäkuulla syntyneet Ravut ovat taas uusien haasteiden edessä. Heillä on voimakas tarve tehdä unelmistaan totta ja he ottavat nyt selvää, miten se käytännössä tapahtuu. Jotkut ovat ikuisia haaveilijoita saamatta koskaan mitään aikaiseksi, mutta Rapu ei halua jäädä sellaiseksi. Tämä on esim. hyvää aikaa saattaa kesken jääneet opinnot loppuun. Yleensäkin kaiken keskeneräisen loppuunsaattaminen onnistuu nyt, uudet alut ovatkin aivan nurkan takana ainakin kesäkuun lopussa syntyneillä Ravuilla.

Leijona 22.7. - 23.8.
Heinäkuussa syntyneillä Leijonilla on vuonna 2012 monta rautaa tulessa ja hän suoltaa ideoita tulevaisuutta varten kuin runsaudensarvesta. Alkuvuodesta nämä Leijonat matkustavat melko paljon ja kesäkuusta lähtien erittäin paljon. Leijona onnistuu luultavasti myös välttymään talven pöpöiltä ja hänellä on hyvät mahdollisuudet pysyä muita merkkejä terveempänä. Kovin riskialtista elämää elävät tapaukset ovat kuitenkin jossain määrin onnettomuusalttiita, vaikkakin Leijona selviytyykin läheltä-piti –tilanteista melkein naarmuitta. Elokuun puolivälin jälkeen syntyneet Leijonat elävät järkevästi ainakin lokakuulle asti ja eri elämänalueet ovat hyvin tasapainossa keskenään.

Leijonankin ihmissuhteisiin vaikuttaa kevät-kesällä peräytyvä Venus, jolloin joko kumppani tai Leijona itse voi haluta niin pari- tai ystävyyssuhteissaan väliajan. Tänä aikana katsotaan, missä mennään ja onko suhteen jatkolle tarpeeksi perusteita. Ainakin elokuun puolivälin jälkeen syntyneet Leijonat päätyvät syventämään suhdetta pitkän harkinnan jälkeen, heinäkuun Leijonat voivat toimia impulsiivisemmin. Tuoreihkoissa suhteissa voi näillä Leijonilla olla ovenpaukuttelujakso, jolloin joka toinen päivä ollaan tosi rakastuneita ja joka toinen päivä otetaan ero. Lempi leiskuu tasaisemmalla liekillä syyskuussa.

Taloudellisessa mielessä Leijona tasapainoilee kesäkuulle asti turvallisuus- ja riskihakuisuuden välillä, eikä hän ole varma, olisiko parempi pelata vai elää säästeliäästi. Hullun tuurilla Leijona voi voittaakin riskeissä, mutta välttämättä ei. Paras jakso taloudellisesti on kesäkuun ja lokakuun välillä Talouden tasapainottamisen teemat nousevat jälleen esiin lokakuussa erityisesti heinäkuun Leijonilla, jolloin oman elämäntavan ylilyönnit kostautuvat varmasti. Loppuvuodesta voikin olla tiedossa asiointia verotoimistossa tai muussa raha-asioita hoitavassa virastossa. Jos Leijonalle on kertynyt ylimääräistä rahaa, hän on loppuvuodesta kiinnostunut osakesijoittamisesta.

Neitsyt 23.8. - 23.9.
Alkuvuodesta Neitsyt on kuin laulun Känkkäränkkä, joka tuittuilee joka asiasta ja karkottaa läheisensä vähintäänkin käsivarren mitan päähän. Räyhäkkyyttä piisaa ainakin tammikuun loppupuolelta huhtikuun puoliväliin saakka. Neitsyt voi olla kuitenkin vihainen lähinnä itselleen, koska hänen energiatasonsa eivät ole kevättalvella kovinkaan korkealla. Hän haluaisi olla tehoihme, mutta ei nyt kykene siihen. Kevättalven flunssapöpötkin iskevät Neitsyeen muita ankarammin. Terveenä säilyvät Neitsyet ovat kuitenkin töissään varsin tuotteliaita ja vaikka he eivät olekaan nyt parasta mahdollista seuraa, niin hyvä työpanos kelpaa yleensä aina työnantajille. Neitsyt on parhaimmillaan nyt käytännön töissä, joissa voi luoda käsillään jotakin konkreettista ja näkyvää. Loppuvuodesta hän voi keskittyä enemmän esim. rahoitukseen ja verotukseen, ehkä psykologiaankin, jos on sellaiseen suuntautunut. Marras-joulukuulla Neitsyt voi huomata asemansa muuttuneen huomattavasti yhteisössään ja hänen harteillaan voi kasautua melkoisia odotuksia, mikäli muutos on nousujohteinen.

Kevät-kesällä Neitsyt voi olla poikkeuksellisen menevä ja hyväntuulinen, mutta asia on näin lähinnä Neitsyen omasta mielestä. Muiden mielestä hän on maaninen vouhake, joka säheltää ja höpöttää asiansa sekaisin. Tänä aikana Neitsyt saattaa ihastua lukuisia kertoja, mutta ihastusta kestää korkeintaan pari viikkoa ja sitten tunteet viilenevät joko Neitsyellä tai ihastuksen kohteelta. Hän on myös aloittamassa montaa uutta projektia ja on pyrkimässä opiskelemaan sitä sun tätä, mutta pitkäjänteisyyttä ei välttämättä löydy suunnitelmien läpiviemiseksi. Tarvittavaa sinnikkyyttä alkaa löytyä lokakuulta lähtien, jolloin Neitsyt niin sanotusti palaa ruotuun. Rakkaudessa on suosiollisin jakso lokakuussa, jolloin seurustelevat Neitsyet saattavat syventää suhdettaan astetta vakavampaan suuntaan.

Vaaka 23.9. - 23.10.
Vuonna 2012 Vaa´an merkkiin vaikuttaa vahvasti useampi planeetta, eikä elämää voi välttämättä tasaiseksi tallaamiseksi luonnehtia. Syyskuun lopun Vaa´at ovat erityisessä prässissä kesällä ja syksyllä ja he uudistavat elämäänsä joko vapaaehtoisesti tai pakottavista syistä johtuen. Vaihtoon voi mennä koti, asuinpaikkakunta ja –maa, työ- tai opiskelupaikka sekä parisuhde. Jotkut voivat saada hieman yllättäenkin perheenlisäystä. Lokakuun puolivälin tienoilla syntyneet Vaa´at tasapainottelevat työn ja ihmissuhteittensa välillä ja paineet jommasta kummasta tai molemmista suunnista saavat hänen terveytensä horjumaan. Näiden Vaakojen olisi erityisen tärkeää muistaa ottaa itselleen mahdollisuuksien mukaan vapaa-aikaa, jottei pinna kiristy liikaa.

Keväällä Kaksosissa peräytyvä Venus voi pistää Vaa´ankin ihmissuhteita miettimistauolle ja hän voi arvioida uudelleen niin omia kuin rakkaidensa arvoja. Vaa´an kohdalla on kuitenkin todennäköistä, että suhteissa tapahtuu lopulta voimakasta lähenemistä ja kesäaika muodostuu rakkauselämän kannalta hyvinkin mukavaksi ja meneväksi ajanjaksoksi. Kesällä Vaaka juoksee kaikenlaisissa tapahtumissa hyvässä seurassa ja saattaa vaikkapa paukauttaa hetken mielijohteesta naimisiin, erityisesti jos on syntynyt syyskuun lopulla. Lokakuun puolivälin jälkeen syntyneet Vaa´at voivat niin ikään virallistaa suhteensa, mikäli se on hyvällä pohjalla, mutta he haluavat komeat häät, joita ei parissa viikossa suunnitella.

Vuoden toisella puoliskolla ennen 7.10. syntyneet Vaa´at elävät melko mukavassa myötätuulessa. Sosiaalinen elämä on vilkasta erityisesti marraskuussa, mutta he saavat myös suunnitelmiaan toteutettua melko vaivattomasti ja eihän sitä tiedä, että joku tekisi Vaa´alle tarjouksen, johon hän ei voi olla tarttumatta. Loppuvuosi on oivallista aikaa myös opiskelulle ja matkustelulle.

Skorpioni 23.10. - 23. 11.
Alkuvuodesta Skorpionilla on hieman puhti pois ja hän voikin aloittaa vuotensa ostamalla kuntosalikortin ja ryhtymällä harjoittamaan terveellisempiä elämäntapoja. Jos talous on kuralla hän etsii aktiivisesti uusia mahdollisuuksia sen kohentamiseksi. Näin hyveellinen elämä voi tuntua kriiseistä kasvavasta merkistä melko tylsältä ja erityisesti lokakuun loppupuolen Skorpionit ottavatkin suurempia riskejä niin rakkaudessa kuin taloudessakin. Osakesijoittaminen voi kiinnostaa näitä Skorpioneja erityisesti loppuvuodesta, mikäli löysää rahaa moiseen on käytettävissä. Saattaapa tämän merkin edustajat perehtyä loppuvuodesta liiketalouteen syvemminkin. Muita kiinnostuksen kohteita ovat tuolloin luonnollisestikin seksi – milloin se nyt ei Skorpionia kiinnostaisi – ja ehkä arkeologia ja taidehistoria. Skorpioni voi myös myös työstää kesken jääneitä proktejaan ja toteuttaa muutenkin visioitaan, joten tuottelias loppuvuosi on odotettavissa. Ihmissuhteiden kannalta loppuvuosi on joko sitoutumisen tai luopumisen aikaa hieman suhteesta riippuen. Marraskuulla elämä voi yllättää Skorpionin hyvässä tai huonossa mielessä.

Kesäkuukaudet voivat olla Skorpionille melko hiljaisia ja he voivat keskittyä lähinnä puutarhanhoitoon, mutta elo-syyskuulla hän saa tarmonpuuskan ja tuntuu ehtivän joka paikkaan. Sinkku-Skorpioneilla voi olla liuta valloituksia, mutta tänä aikana tuskin syntyy mitään lyhyttä romanssia kummempaa.

Jousimies 23.11. - 23.12
Alkuvuodesta urheiluhulluuteen taipuvaiset Jousimiehet rääkkäävät itseään siinä määrin, että telovat raajojaan tammi-huhtikuun välisenä aikana. Ylikunto voi altistaa myös flunssapöpöille ja olo voikin olla kevättalvella melko pöhnäinen ja väsähtänyt. Lisäksi Jousimies on melkoisen pahantuulinen ja kritisoi kaikkea ja kaikkia. Lisäksi marraskuulla syntyneet Jousimiehet ovat jossain määrin onnettomuusalttiita vuonna 2012. Heillä on kuitenkin pääsääntöisesti hyvin pullat uunissa. Elämässä on menoa, meininkiä ja nopeita muutoksia ja sehän sopii tälle eläinradan saapasjalkakissalle. Jousimies vaihtaa todennäköisesti kulkuneuvoa ja moottoripyöräkuumeesta kärsivät sijoittavat rahansa lopulta unelmiensa menopeliin. Kesästä lähtien meno senkun yltyy ennen 9.12 syntyneillä Jousimiehillä, jotka innostuvat nyt kaikesta ja saattavat hajottaa energiaansa turhankin moneen kohteeseen saamatta mitään kunnolla valmiiksi. Priorisoinnin taito on tarpeen ja tämän taidon osaavat joulukuun puolivälin jälkeen syntyneet Jousimiehet, jotka ovat oikeita ahkeruuden perikuvia ainakin lokakuulle asti.

Kevät-kesällä Jousimies joutuu arvioimaan uudelleen niin ihmissuhteitaan, raha-asioitaan kuin arvomaailmaansakin. Lopulliset irtiotot eivät ole kuitenkaan todennäköisiä, vaikka on/off-vaihe sinänsä on rasittava. Vuoden pimennykset ja Venus-transiitti kesällä koskevat Kaksosten lisäksi vahvasti Jousimiestä, jotka voivat kokea hyvinkin yllättäviä käänteitä elämässään kesäkuusta lähtien.

Loka-marraskuulla Jousimies on varsin tarmokas ja sinkuilla voi olla tuolloin satunnaisia suhteita. Seesteisempi jakso rakkaudessa osuu joulukuulle, jolloin erityisesti vakiintuneet Jousimiehet nauttivat läheistensä lämmöstä.

Kauris 23.12. - 21.1.
Kauriin elämä ei ole vuosiin ollut kovinkaan tasaista, eikä se ole sitä tänäkään vuonna. Joulun jälkeen syntyneet Kauriit ovat olleet muutospaineissa jo useamman vuoden ja tänä vuonna puhaltavat jälleen nopean muutoksen tuulet, joiden kourissa ovat kaikkein vahvimmin joulukuun lopussa ja tammikuun alussa syntyneet Kauriit. He tekevät radikaaleja ratkaisuja näennäisesti hetken mielijohteesta. Voimakkaimmat muutospaineet osuvat kesään ja syksyyn. N. 13.1. jälkeen syntyneet Kauriit kokevat paineita niin parisuhteessaan kuin töissään ja näiden kahden asian välillä tasapainottelu ei ole työnarkomaniaan taipuvaiselle merkille ihan helppoa. Jos Kauris sattuu olemaan työttömänä, hän ei ole helppo kumppani, koska hänellä on taipumusta riittämättömyyden tunteisiin, jotka heijastuvat väistämättättä parisuhteeseenkin.

Alkuvuodesta Kauriit ovat kuitenkin ahkeruuden perikuvia, joskin he ovat myös hyvin kriittisiä niin itseään kuin läheisiään kohtaan. Töissä heitä kuitenkaan siedetään hyvän tuloksen takia. Kauriille voi avautua myös uusia mahdollisuuksia, joihin hän voi tarttua tai olla tarttumatta. Tammi- ja huhtikuun välillä Kauriin olisi hyvä olla vaikkapa vitamiinikuurilla tai hommata kuntosalikortti, koska vastustuskyky on ainakin stressaantuneimmilla tapauksilla hieman alentunut.

Lokakuulla Saturnus siirtyy Skorpioniin, joka tietää jälleen joulukuun Kauriille uusia haasteita. Jos talous on jostain syystä päässyt kuralle, niin nyt on hyvät mahdollisuudet keksiä huonoon tilanteeseen luovia ratkaisuja. Kauris voi kiinnostua myös erilaisista henkisistä harjoituksista, kuten esim. joogasta. Myös historia, erityisesti arkeologia voi kiehtoa loppuvuodesta. Yleensäkin Kauris arvioi loppuvuodesta uudestaan omia tavoitteitaan ja suunnitelmiaan ja pyrkii ohjaamaan kurssinsa uusien tavoitteiden suuntaan. Omassa yhteisössään Kauriin asema voi muuttua selvästikin joulukuulla.

Vesimies 21.1. 20.2.
Vesimiehet elävät varsin mukavassa noususuhdanteessa vuonna 2012 ja erityisesti kesäkuusta lähtien kaikki mihin Vesimies ryhtyy, näyttää onnistuvan ilman suurempia vastoinkäymisiä. Alkuvuotta Vesimies voi pitää hieman tylsänä, kun uudet ideat eivät saa kannatusta muissa. Ideoissa ei ole välttämättä mitään vikaa, mutta tänä aikana riskinottoon halukkaita saa kaivaa kuin neulaa heinäsuovasta. Asia on toinen, jos joku saa Vesimiesten ideoista euron kuvia silmiinsä. Kesästä lähtien ilmapiiri kaikenlaiselle innovoinnille muuttuu suopeammaksi ja Vesimiehellä pitää kiirettä. Parhaiten pyyhkii ennen 6.2. syntyneillä Vesimiehillä. Kirjoittavat, opettavat, tutkivat ja paljon liikkuvat Vesimiehet ovat nyt tähtien suosiossa. Ei ole erityisesti valittamista 12.2. jälkeen synyneillä Vesimiehilläkään, mutta heidän elämänsä on kurinalaisempaa ja päämäärätietoisempaa kuin monella muulla merkin edustajalla. Merkin alkupuolella syntyneet Vesimiehet voivat hypätä tyhjyyteen tulevaisuuteen täysin luottaen, mutta loppupäässä syntyneet tuskin ryhtyvät tällaiseen. He haluavat vakiinnuttaa asemaansa niin ihmissuhteissaan kuin työasioissaan. Kevätkesällä tämänkin merkin voivat joutua arvioimaan uudelleen niin pari- kuin ystävyyssuhteitaankin, joista jälkimmäiset ovat juuri Vesimiehelle hyvin tärkeitä. Riippakiveksi muuttuneet tapaukset Vesimies tiputtaa melko kylmästi lähipiiristään pois, muiden kanssa suhteet lämpenevät entisestään.

Lokakuussa Saturnus siirtyy Skorpioniin ja tämä voi hiertää tammikuun puolella syntyneitä Vesimiehiä. Terveysongelmia voi ilmaantua ja raha-asiat aiheuttavat paineita. Toisaalta jos Vesimies on hoitanut asiansa hyvin, hän voi kääriä melkoiset bonukset esim. osakesijoituksista. Tämä tietysti edellyttää kiinnostusta kyseisiin asioihin, mannaa ei todellakaan sada kukkaroon ilmaiseksi.

Kalat 20.2.- 21.3.
Vuosi 2012 on varmasti mielenkiintoinen helmikuun puolella syntyneille Kaloille, joihin vaikuttavat lähes koko vuoden Neptunus ja Pluto sekä loppuvuodesta vielä Saturnus Skorpionin merkistä käsin. Lisäksi kaikkiin merkin edustajiin vaikuttaa peräytyvä Mars, Jupiter ja kevätkesällä vielä peräytyvä Venus.

Kalat on tunteikas, luova ja vaistonvarainen merkki ja nyt nämä ominaisuudet korostuvat entisestään. Tunteet ovat heti alkuvuodesta lämpimät ja tämä onkin ystävyydessä ja rakkaudessa vuoden antoisin jakso. Joillekin Kaloille vuosi on hyvin tuottelias ja hän kunnostautuu erityisesti musiikissa, visuaalisissa taiteissa, palvelualoilla ja ehkä myös tekstiilisuunnitelussa. Jotkut löytävät ammattiyhdistykset ja joukkovoiman edut. Toisaalta Kalat voi saada tänä vuonna elämänsä täysin sekaisin. Mielikuvitus ja todellisuus voivat mennä sekaisin ja mustasukkaisuuteen taipuvaiset tapaukset maalailevat piruja seinille vainoharhaisuuteen asti. Keväällä Kalat todennäköisesti sairastelee paljon, ainakin jos hän on laiminlyönyt terveyttään tähän asti. Vahinkojakin voi tietysti tapahtua, mitkä vaativat ehkä visiittiä fysioterapeutilla tai lääkärillä. Kannattaa varautua vuorisaarnoihin, Kaloja ei kohdella nyt silkkihansikkain. Muutenkin Kalat voi kokea, että häntä kritisoidaan nyt joka asiasta. Ei ole kivaa sellainen, ei! Keväällä ja alkukesästä Kala haluaa keskittyä hauskanpitoon ja hän sinkoilee joka paikkaan ja jos hän sortuu sähläämiseen, hän voi saattaa ihmissuhteitaan huonoon kuntoon. Mutta ei Kalat piittaa, hän janoaa nyt kokemuksia. Rauhallisemmat tapaukset uppotuvat täysin johonkin uuteen mielenkiinnon kohteeseen, jota opiskelevat huvikseen tai jollain kurssilla.

Lokakuusta lähtien Kalat voi toteuttaa suuremman luokan suunnitelmia, joissa hänellä on myös hyvät mahdollisuudet onnistua. Haaveiden ja realiteettien välillä voi olla hieman kuilua, mutta jos Kalat tajuaa pyytää suunnitelmiinsa ammattiapua, hän menestyy.

 «TULOSTA TEKSTI
  | pages powered and designed by aboanet