|
Kuukausihoroskooppi
- Syyskuu -
Skorpioni 24.10.-22.11.
Syyskuun alku on Skorpioneille melko hiljaista tai hieman nihkeääkin aikaa peräytyvän Merkuriuksen takia, joka tyypillisesti aiheuttaa pikkuharmeja jokapäiväiseen elämään. Eikä Neityt-Merkuriuksen myötä välttämättä pääse porautumaan syntyihin syviin, vaan joutuu keskittymään pilkkujen viilaamiseen ja rutiinihommiin. Tosin miellyttäviäkin tehtäviä voi olla tiedossa, esim. analyysien tekoa tai lääketieteellistä ja matemaattista tutkimusta. Merkuriuksen liike suoristuu 13.9, jolloin tekniikkakin alkaa olla Skorpionien puolella ja älyllisissä prosesseissa voi keskittyä olennaisiin asioihin. Syyskuun toisella viikolla Venus siirtyy Skorpioniin ja viikkoa myöhemmin sille tekee seuraa Mars. Tästä alkaakin piikkihännille varsin kiihkeän toimelias jakso, eikä rakkauselämässäkään pitäisi olla valittamista. Skorpionien omaa aluetta ovat myös talousasiat ja merkin edustajat voivatkin nyt tehdä runsaasti hankintoja ja ehkä ottaa hieman lainaakin näitä varten. Tai sitten mahdollisista sijoituksista saa nyt hieman tuottoakin. Mistään miljoonaluokan rahoistaei nyt kuitenkaan ole kyse.
Neptunus jatkaa hidasta matkaansa Vesimiehessä ja kun Jupiter ja Uranus ovat palanneet Kaloihin, tarkoittaa tämä Skorpionin lopussa syntyneille merkin edustajille muita erikoisempia aikoja. Skorpionit ovat hieman hukassa elämässään ja etsiskelevät itseään, ja saattavat tehdä radikaaleja muutoksia epämääräisen tyytymättömyyden poistamiseksi. Täydellinen irtiotto kaikesta voi olla yksi vaihtoehto. Tai parin kuukauden Thaimaan reissu. Alkupään Skorpionit ovat taas hyvin energisiä Pluto-energioiden siivittämänä, vaikkakin heillä on taipumusta joutua erilaisiin valtataisteluihin. Skorpioni ei uuvu helposti, mutta eivät kenenkään voimavarat loputtomat ole, eli kannattaa välillä muistaa armahtaa itseään!
|