KLIKKAA JA LUE OMA KUUKAUSIHOROSKOOPPISI!
OinasHärkäKaksosetRapuLeijonaNeitsytVaakaSkorpioniJousimiesKaurisVesimiesKalat

Kuukausihoroskooppi - Helmikuu - Kalat 20.2.-20.3.

Kalojen helmikuu alkaa varsin romanttisissa merkeissä ja todella suuret tunteet voivat koskettaa erityisesti aivan merkkinsä alussa syntyneitä Kaloja, kun heidän oma hallitsijaplaneettansa Neptunus siirtyy tähän merkkiin 3.2. Suuret tunteet purkautuvat helposti myös luovuutena ja tarpeena liittyä johonkin suurempaan yhteisöön. Muutenkin kuukausi kuuluu Kaloille 19.2. lähtien, kun Aurinko siirtyy tähän merkkiin seuraavan 30 päivän ajaksi. Muuten Kalojen helmikuu menee käytännön asioiden hoitamisessa. Laskut on maksettava, lapset hoidettava, koirat ulkoilutettava ja niin edelleen. Oman talouden järkeistäminen voi tulla myös kyseeseen. Peräytyvä Mars vaikuttaa nyt myös vahvasti Kaloihin ja hän voi saada osakseen melkoista kritiikkiä, josta Kalat luonnollisesti loukkaantuu sydänjuuriajaan myöten. Sairastumisalttius on myös korkeampi kuin monella muulla merkillä, joten lääkekaapin sisältö olisi hyvä tarkistaa jo tässä vaiheessa, jotta kuumeen kourissa ei tarvitse lähteä tarpomaan apteekkiin.

 «TULOSTA TEKSTI

  | pages powered and designed by aboanet